Kuinka tukea oppimista kotona

Vanhemmat pohtivat usein, kuinka voisivat tukea lapsensa englannin oppimista myös kotona. Kielikoulu ELF suosittelee ”one person – one situation – one language” -periaatetta, eli sitä, että lapsi tietää että tietty henkilö käyttää aina tietyssä tilanteessa tiettyä kieltä heidän kanssaan. Emme neuvo vanhempia puhumaan lapsilleen ”välillä englantia”, koska sillä ei ole pragmaattista tarkoitusta lapsen mielessä. Englantia voi kuitenkin sisällyttää arkeen niin halutessaan: lapsen kanssa voi esimerkiksi leikkiä välillä kotona että jotkin lelut puhuvat englantia tai lukea englanniksi kirjoja. Tällöin englannin kielellä on järkevä tarkoitus tilanteessa, eikä se tunnu lapsesta niin erikoiselta. Myös englanninkieliset lastenohjelmat ja äänikirjat ovat mainioita tapoja lisätä altistusta kielelle perheen niin halutessa.

 Kielikoulu ELF tukee oppilaidensa kielenoppimista kielisuihkun ja kurssien ulkopuolella monin tavoin. Lähetämme oppilaiden perheille kuukausittain kirjeen, jossa kerrotaan mitä kerhoissa on tehty, mitä teemoja ja sanoja on käsitelty ja kuinka lapsilla on sujunut. Tietoa juuri oman lapsen edistymisestä saa ottamalla yhteyden lapsen omaan opettajaan. Vanhempien on tärkeä tietää, mitä lauluja on laulettu ja mitä “key words” -sanoja on käsitelty, mikäli he haluavat tukea lapsen kielenoppimista myös kotona. Jaamme myös vanhemmille linkkejä (Facebook-sivumme ja tämän sivuston kautta) YouTube-musiikkivideoihin, joissa on kielisuihkusta tai musiikkijumpasta tuttuja lauluja. Linkit löydät täältä.

 Järjestämme lisäksi englanninkielisten kirjojen kimppatilauksia. Suomesta on hankala löytää laadukkaita englanninkielisiä lastenkirjoja kohtuuhintaan, ja pienemmistä kunnista ei tahdo löytyä oikein lainkaan vieraskielistä lastenkirjallisuutta kirjakaupoista. Isompien kuntien kirjastoilla on yleensä kattava valikoima englanninkielisiä lastenkirjoja, lastenmusiikkia ja äänikirjoja, mutta pienemmillä kirjastoilla ei usein ole resursseja tarpeeksi. Järjestämme siksi oppilaillemme mahdollisuuden tilata kauttamme materiaaleja, jotka tukevat kielen oppimista.